Kategoriat
Asiakashankinta

Tekoälyn voima: Tehokkaampaa asiakashankintaa uusilla strategioilla

Asiakashankinta tarkoittaa prosessia, jossa yritys pyrkii hankkimaan uusia asiakkaita ja kasvattamaan asiakaskuntaansa. Tavoitteena on houkutella potentiaalisia asiakkaita ja muuntaa heidät maksaviksi asiakkaiksi. 

Asiakashankinta voi sisältää erilaisia strategioita ja toimenpiteitä, kuten markkinointikampanjoita, mainontaa, suhdetoimintaa ja myynninedistämistä. Teknologian kehittyessä uusia työkaluja ja strategioita syntyy, ja nykyään myös tekoäly voi auttaa yrityksiä saamaan lisää asiakkaita monin tavoin.

AI pystyy esimerkiksi parantamaan asiakashankintaa tarjoamalla parempaa kohdentamista, personointia, asiakaspalvelua, markkinointikampanjoiden optimointia ja ennakoivaa analytiikkaa. 

Älykkäästi räätälöityä markkinointia: Käyttäjäprofiilien analysointi tekoälyn avulla

Tekoälyllä on kyky käsitellä valtavia määriä asiakastietoja ja käyttäjäprofiileja paljon nopeammin ja tehokkaammin kuin ihmisen mahdollisuudet sallivat. Se voi tunnistaa merkityksellisiä kuvioita ja yhteyksiä tiedoissa, mikä auttaa yrityksiä ymmärtämään paremmin asiakkaidensa käyttäytymistä, mieltymyksiä ja tarpeita.

Käyttäjäprofiilien analysointi tekoälyn avulla mahdollistaa potentiaalisten asiakkaiden tunnistamisen. Tekoäly voi analysoida esimerkiksi demografisia tietoja, ostohistoriaa, verkkokäyttäytymistä, sosiaalisen median aktiviteetteja ja muita relevantteja tietolähteitä. Sen avulla voidaan luoda kattava kuva asiakkaista ja segmentoida heitä eri ryhmiin tai kohderyhmiin

Tunnistettujen potentiaalisten asiakkaiden mieltymysten perusteella tekoäly voi auttaa yrityksiä kohdentamaan markkinointiviestintäänsä paremmin. Esimerkiksi se voi tarjota suosituksia tuotteista tai palveluista, jotka vastaavat asiakkaiden mieltymyksiä. Tämä parantaa markkinointiviestien relevanssia ja lisää mahdollisuuksia tavoittaa kiinnostuneita asiakkaita.

Lisäksi tekoäly voi auttaa yrityksiä optimoimaan markkinointikampanjoitaan ja viestintästrategioitaan. Se voi analysoida kampanjoiden tehokkuutta reaaliajassa ja antaa suosituksia paremmista lähestymistavoista. Tekoäly voi esimerkiksi tunnistaa parhaat kanavat, ajankohdat ja viestityypit, joilla tavoittaa potentiaaliset asiakkaat tehokkaasti.

Yksilöllisyyttä ja menestystä: Asiakaslähtöinen personointi tekoälyn avulla

Tekoälyllä on kyky analysoida kanta-asiakkaiden käyttäytymistä ja mieltymyksiä monimutkaisten algoritmien avulla. Tämän tiedon perusteella se pystyy tarjoamaan yksilöllisiä suosituksia, räätälöityjä tarjouksia ja personoituja viestejä potentiaalisille asiakkaille. Esimerkiksi verkkokaupassa tekoäly voi suositella tuotteita, jotka perustuvat asiakkaan aiempiin ostoihin tai selaushistoriaan. 

Samoin se voi lähettää personoituja sähköposteja, jotka perustuvat asiakkaan kiinnostuksen kohteisiin. Tämä personointi parantaa asiakaskokemusta, lisää asiakkaiden sitoutumista ja houkuttelee uusia asiakkaita, koska he saavat tarpeisiinsa sopivaa sisältöä ja tarjouksia.

Toinen hyvä esimerkki on nettikasinoiden asiakkailleen lähettämät uutiskirjeet ja bonustarjoukset. Sisältöä voidaan personoida sen mukaan, onko kyseessä suurilla panoksilla pelaava highroller, uinuva pelaajatili tai tietyn VIP-tason saavuttanut pelaaja.

Palvelua ympäri vuorokauden: Chatbotit ja virtuaaliassistentit – Tehokasta asiakaspalvelua tekoälyn avulla

Tekoälypohjaiset chatbotit ja virtuaaliassistentit ovat tehokkaita työkaluja, jotka voivat merkittävästi parantaa yritysten asiakaspalvelua. Ne kykenevät tarjoamaan nopeita ja henkilökohtaisia vastauksia asiakkaiden kysymyksiin, mikä luo positiivisen kokemuksen ja vähentää asiakaspalvelun ruuhkautumista.

Chatbotit voivat vastata asiakkaiden yleisimpiin kysymyksiin reaaliaikaisesti ja automaattisesti. Ne hyödyntävät tekoälyn ja luonnollisen kielen käsittelyn tekniikoita ymmärtääkseen asiakkaiden kysymykset ja tarjotakseen relevantteja vastauksia. Tämä nopeuttaa asiakaspalvelua ja vapauttaa henkilökunnan resursseja tärkeämpiin tehtäviin.

Lisäksi chatbotit voivat ohjata potentiaalisia asiakkaita oikeisiin tuotteisiin tai palveluihin. Ne voivat tehdä kysymyksiä ja kerätä tietoa asiakkaiden tarpeista ja mieltymyksistä, jonka perusteella ne voivat antaa suosituksia. Tämä personointi auttaa asiakkaita löytämään sopivia ratkaisuja ja parantaa myyntiä.

Chatbotit ja virtuaaliassistentit toimivat myös ympäri vuorokauden, mikä tarkoittaa, että asiakaspalvelua on saatavilla jatkuvasti. Tämä parantaa asiakastyytyväisyyttä ja auttaa houkuttelemaan uusia asiakkaita, jotka arvostavat joustavaa ja nopeaa asiakaspalvelua.

Älykäs markkinointi: Automaattiset markkinointikampanjat tekoälyn avulla

Tekoälyllä on merkittävä rooli automaattisten markkinointikampanjoiden analysoinnissa ja optimoinnissa. AI voi analysoida markkinointikampanjoiden tehokkuutta reaaliajassa ja tarjota arvokasta tietoa kampanjoiden onnistumisesta.

Tekoäly pystyy tunnistamaan parhaat kanavat ja ajankohdat markkinointiviestinnälle perustuen erilaisiin tekijöihin, kuten asiakastietoihin, kohderyhmän demografisiin tietoihin, aiempiin kampanjatuloksiin ja muuhun saatavilla olevaan dataan. Tämä auttaa yrityksiä optimoimaan markkinointiviestinnän ajankohtaa, kanavia ja sisältöä, jotta ne tavoittavat oikeat ihmiset oikeaan aikaan.

Lisäksi tekoäly voi tarjota suosituksia parhaista käytännöistä markkinointikampanjoiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Se pystyy analysoimaan suuria määriä dataa ja oppimaan kampanjoiden onnistuneista elementeistä. Tämä auttaa yrityksiä kehittämään parempia kampanjoita ja hyödyntämään parhaita markkinointistrategioita asiakashankinnassa.

Tekoälyn avulla yritykset voivat hyödyntää markkinointibudjettiaan tehokkaammin ja saavuttaa parempia tuloksia markkinoinnissaan.

Tulevaisuutta ennakoimassa: Ennakoiva analytiikka AI:n avulla

Tekoälyllä on kyky hyödyntää valtavia tietomääriä ja ennakoivaa analytiikkaa tunnistaakseen potentiaalisia asiakkaita ennen heidän kiinnostustaan yritystä kohtaan. Se perustuu monimutkaisiin algoritmeihin ja koneoppimismenetelmiin, jotka analysoivat asiakastietoja, demografisia tietoja, ostohistoriaa, verkkokäyttäytymistä ja muita tekijöitä.

Ennakoivan analytiikka-tekoälyn avulla voi tunnistaa piileviä käyttäytymismalleja ja trendejä asiakastiedoista. AI voi esimerkiksi tunnistaa tietynlaisen asiakassegmentin tai ryhmän, jolla on todennäköisesti kiinnostusta yrityksen tarjoamiin tuotteisiin tai palveluihin. Tiedon avulla yritykset voivat tarkentaa markkinointistrategioitaan ja kohdentaa viestintäänsä tehokkaammin.

Kun yritys tunnistaa potentiaalisia asiakkaita ennakoivan analytiikan avulla, se voi olla proaktiivinen uusien asiakkaiden hankinnassa. Yritys voi ottaa yhteyttä potentiaalisiin asiakkaisiin, tarjota heille räätälöityjä tarjouksia tai tuoda esiin tuotteiden tai palveluiden hyötyjä heidän tarpeisiinsa perustuen. Suora lähestymistapa auttaa yrityksiä erottumaan kilpailijoista ja lisää mahdollisuuksia saada uusia asiakkaita.

Kategoriat
Asiakashankinta

Nettikasinoiden asiakashankinta

Nettikasinot ja vedonlyöntisivustot muodostavat mielenkiintoisen case-esimerkin digitaalisten asiakashankintakanavien hyödyntämisestä. Ala on erityislaatuinen siinä että moni perinteinen media on pelimainonnalta suljettu.

Kuten tunnettua, rahapelien markkinointi Suomessa (ja varsinkin aeimmin myös useissa muissa maissa) on rajattu valtiollisen monopoliyhtiön eli Veikkauksen yksinoikeudeksi. Rajoitukset ulottuvat kuitenkin vain fyysisesti Suomesta suoritettavaan markkinointiin.

Rahapelien jota kutsutaan myös nimellä iGaming on rajoitusten vuoksi ollut siis pakotettukin nopeasti omaksumaan erilaiset digitaaliset kanavat kuten SEO eli hakukoneoptimoinnin, somen ja vaikuttajamarkkinoinnin.

Tärkeä asiakashankinnan kanava alan yhtiöille on kumppanuusmarkkinointi erilaisten nettikasinoista kertovien sivustojen ja foorumien kanssa. Moni on myös varmasti törmännyt erilaisiin rahapeleihin muun netin selaamisen ohessa, esimerkiksi facebook-mainoksissa.

Suomalaisetkin nettivaikuttajat ovat lähteneet innokkaasti mukaan pelimarkkinointiin. Tiukasti kilpailulla alalla toimijat ovat taitavia haistamaan uusia trendaavia palveluita. Esimerkkinä Twitch.tv striimauspalvelu, josta on tullut nopeasti yksi nettikasinoiden tehokkaimmista markkinointivälineistä.

Markkinoinnin automaatio on myös hyödynnetty etenkin olemassaolevien asiakkaiden uudelleenaktivoinnissa. Automatisoidut, ajoitukseltaan harkitut viestit kulkevat tekstareina ja sähköposteina. Nouseva koneoppimisen kenttä tuo lisää mahdollisuuksia viestien personalisointiin ja tehokkuuden maksimointiin.

Myös muilla aloilla voisi olla opittavaa nettikasinoiden markkinoinnista. Esimerkiksi juuri hakukoneoptimoinnissa monet sivustoista ovat huippuluokkaa.

Kategoriat
Asiakashankinta

Markkinoinnin automaatio

Markkinoinnin automaatio on tehostamisen prosessi joka vapauttaa myynnin ja markkinnoin ammattilaisia rutiininomaisista ja toistuvista prosesseista.

Käytännössä markkinointiautomaation järjestelmä pitää yleensä sisällään sähköpostimarkkinointia, analytiikkaa, verkkolomakkeiden ja asiakasrekistereiden hallintaa. Markkinointiautomaatio kytkeytyy siis läheisesti CRM-järjestelmään, ja on osa inbound-markkinoinnin kokonaisuutta.

Prosessia rakentaessa mallinnetaan potentiaalisen asiakkaan ostopolku. Verkkokaupassa ja digitaalisissa kanavissa tämä saadaan hyvinkin tarkasti selville analytiikan avulla. Tyypillisiä käytettyjä tekniikoita ovat muistutussähköpostit, automaattinen segmentointi ja liidien pisteytys.

Markkinoinnin automaation kokonaisuuden hallintaan tähtäävät tietojärjestelmät ovat usein varsin isoja hankintoja, ja mielletään erityisesti suuremmille yrityksille suunnatuiksi. Työkaluja löytyy kuitenkin myös pk-yritysten käyttöön.

Tunnetuin toimittaja on yhdysvaltalainen Hubspot. Valikoimasta löytyy pro- ja enterprise-ratkaisujen ohella nykyisin myös edullinen Starter. (Ja jopa ilmainen kokeiluversio asiaan vasta perehtyville).

On kuitenkin huomioitava että analytiikka ja segmentointi vaativat kohtuullista asiakasmäärä, jotta esimerkiksi A/B testaus tuottaa käyttökelpoista dataa. ”Automaatio” ei myöskään koskaan tarkoita että markkinointi hoituu nappia painamalla. Järjestelmien täysi hyödyntäminen vaatii henkilöstöresursseja.

Kategoriat
Asiakashankinta

CRM asiakkuudenhallinta

CRM (Customer Relationship Management) tarkoittaa asiakkuussuhteiden hallintaa, ja systemaattisesti sitä tehdään CRM-järjestelmän kautta. CRM-järjestelmä kokoaa asiakkuuteen liittyvät tiedot ja toiminnot yhdelle alustalle ja auttaa siten muodostamaan kokonaiskuvan.

Järjestelmään siirtyminen tulee yleensä ajankohtaiseksi kun yritys kasvaa ja asikassuhteita hoitaa suurempi määrä henkilöitä, useissa eri kanavissa. CRM:n kautta tiimit ja esimiehet pysyvät ajantasalla asiakkuuksista koko yrityksen tasolla. Tiedonhallinnan keskittäminen myös helpottaa henkilöstövaihdoksia, sillä asiakassuhteet eivät enää ole yksittäisen myyntihenkilön muistivihossa tai päässä.

Globaaleja markkinajohtajia CRM-järjestelmissä ovat Salesforce, SAP, Oracle, Adobe ja Microsoft, mutta ala on kilpailtu ja ratkaisuja löytyy kaikenkokoisille yrityksille. Useimmat toimivat pilviratkaisuina mahdollistaen joustavat etäyhteydet ja taaten toimintavarmuuden.

CRM:ää käyttää usein yrityksissä etenkin myynti ja markkinointi, mutta hyvää järjestelmää voidaan hyödyntää monipuolisesti myös taloushallinnossa ja asiakaspalvelussa. Ohjelmisto voidaan integroida laskutuksen ja kirjanpidon työkaluihin tuoden lisää automaation etuja.

Kategoriat
Asiakashankinta

Jmtieto.fi Asiakashankinta digikanavassa

Asiakashankinta digitaalisten kanavien kautta eli digimarkkinointi kattaa useita eri medioita ja teknologioita. Kanavat ovat osin erillisiä, mutta myös tukevat toisiaan.

Lähes kaikki menestyksekkäät digimarkkinoinnin kampanjat hyödyntävät useampaa tekniikkaa yhtäaikaisesti. Viimeisimpänä trendinä on valjastaa käyttöön tekoälyn mahdollisuuksia.

Google näkyvyys – SEO ja SEM

SEO tulee englanninkielen sanoista Search Engine Optimization eli hakukoneoptimointi ja SEM puolestaan Search Engine Marketing eli hakukonemarkkinointi. Hakukoneita on toki useita mutta Suomen markkinoilla Googlen asema on niin vahva että puhutaan käytännössä Google-näkyvyydestä.

SEM käsittää maksulliset mainokset joita näet googlen hakutulosten ylälaidassa. Yleisimmin mainostaja maksaa jokaisesta klikkauksesta, ja hinta määräytyy markkinoilla sen mukaan kuinka kilpailtu hakusana on kyseessä.

Ns. orgaanisia hakutulokset ovat linkkejä (ja yhä useammin kuvia/videoita/karttoja) jotka näkyvät näiden mainosten alla. SEO pyrkii nostamaan yrityksen sijoitusta eli rankingia, sillä suurin osa hakijoista klikkaa ensimmäisen sivun ylimpiä tuloksia.

SEO on sinänsä ”ilmaista” näkyvyyttä sillä klikkauksista ei makseta mitään Googlelle. Käytännössä varsinkin kilpailluissa, kaupallisissa hakutuloksissa SEO vaatii investointeja sisältöön ja tämän sisällön markkinointiin. Tällä markkinoinnilla pyritään saamaan sisällölle näkyvyyttä muilla internet-sivustoilla, ja siten linkkejä jotka parantavat sijoitusta hakutuloksissa.

SEM etuna on että tulokset ovat lähes välittömiä ja kampanjan voi ponkaista pystyyn nopeastikin, siinä missä SEO on pitkäjänteisempää. Toisaalta maksetussa mainonnassa maksat jokaisesta asiakkaasta, siinä missä pidemmän päälle SEO voi tuottaa kävijävirtaa ilman marginaalikustannuksia.

Useimmat yritykset käyttävät näitä molempia, ja digimarkkinointia toteuttavat toimistot myyvät kumpaakin palvelua.

Sosiaaliset mediat

Siinä missä hakukoneoptimointia ja mainontaa on tehty jo 90-luvulta alkaen, on sosiaalisen median markkinointi ollut etenkin viime vuosikymmenen ilmiö.

Käytännössä kaikilla yrityksillä on vähintään Facebook-sivu (usein jopa varsinaisen www-sivuston sijaan), ja yhä usemmat ovat mukana myös Youtubessa, Instagrammissa, Twitterissä, LinkedInissä, ehkä TikTokissakin.

Sosiaalisen median kanavat tukevat toisiaan, mutta niillä on myös hyvin erilaiset asiakaskunnat.

Yleistäen Facebookia eli FB:tä voisi luonnehtia suuren yleisön kanavaksi. Se on useimmiten tärkein digimarkkinoinnin väylä etenkin paikallisesti toimiville kaupoille ja palveluille. Ylläpito on vaivatonta, ja näkyvyyttä voi tehostaa verrattain edullisesti tarkkaan rajatulla maksetulla mainonnalla.

Visuaalisena mediana Instagram sopii erinomaisesti lifestyle tuotteiden kuten muodin ja matkailun markkinointiin. Instassa influencereilla eli vaikuttajilla on suuri rooli, ja monet yritykset lähtevätkin Instagrammiin yhteistyön kautta.

LinkedIn ja Twitter ovat ”vakavampia” medioita joissa tavoitellaan toisia yrityksiä ja päättäjiä, kun taas TikTok tavoittaa parhaiten nuorisoa. Youtube-kanavan ylläpito on hieman haastavampaa sillä laadukkaan videosisällön tuottaminen vaatii resursseja. Youtube on kuitenkin maailman toiseksi suurin hakukone!

Vaikka yrityksen on helppo perustaa tilit kaikkiin palveluihin, panostuksissa kannattaa huomioida tämä asiakassegmentointi.

Sähköposti on edelleen tehokas väline

Some-trendien noustessa ja laskiessa vaatimaton vanha sähköposti digimarkkinoinnin kanavana jää usein unholaan. Kyseessä on kuitenkin todistetusti tehokas ja edullinen keino etenkin olemassaolevan asiakaspohjan aktivointiin.

Konversioaste on parhaimmillaan korkeampi kuin missään muussa teknologiassa, huonoimmallaan sähköpostilla lähestyminen koetaan spämmiksi. Sähköpostimarkkinoinnissa on syytä perehtyä markkinointilupiin ja tietosuoja-asioihin.